Sivut

maanantai 16. kesäkuuta 2014

TET

Moi!
Niinkuin otsikosta voi päätellä, olin TET-harjoittelussa 9.-13.6. Suoritin sen Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulussa. Valitettavasti kuvia ei ole sattuneista syistä.

Viikon aikana sain huomata, ettei töihin pääsy ole maailman helpoin asia. Kun sotilasalueelle saavutaan, portilla tarkistetaan henkilöllisyys. Alaikäisenä minulla oli vain passi, eikä kulkulupaa kannattanut viikoksi hankkia. Portilla olleet sotilaspoliisit hämmentyivät, kun minulla oli vain passi eivätkä meinanneet päästää minua portista läpi. Kerroin mihin olin menossa ja he katsoivat listasta, joten selviydyin töihin ajallaan.

Työni olivat viestintäalaan liittyviä ja lähinnä autoin varusmiesgraafikkoa ja KK-harjottelijoita tekemään tälle viikolle tarkoitettuja päättäjäisjuhlavalmisteluita kuten 66. EUK:n juhlaohjelmia. Minusta viikko oli hyvin mielenkiintoinen. Näin esimerkiksi kuinka MPKK:n lehteä tehdään.

Työnantajani piti minusta kovasti ja sainkin paljon positiivista palautetta. Lähtiessäni perjantaina jäi todella hyvä fiilis, vaikka perjantai 13. päivä kunniaksi kadotin avaimeni.

Työ elämään tutustuminen on minusta erittäin hyvä ja meillä se oli vapaaehtoinen. Olen todella iloinen, että menin.

Hyvää vaikkakin sateista kesää!

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesä!

Moi! Maailman laiskin kirjoittaja ilmoittautuu. Tauolle voisin etsiä syytä, mutta se on turhaa, koska en vain yksinkertaisesti ole jaksanut avata konetta kirjoittaa.

Nyt kesän alun takia olen ryhdistäytynyt. Ainakin yritän! Tämä viikko on ollut erittäin haikea. Olemme vuoden aikana kasvaneet tiiviisti yhteen, joten 10 viikon erossa olo voi olla rankkaa, varsinkin kun kaikki asuvat eri puolilla Suomea.

Tänään oli tosiaan kevätjuhla. Kuuntelimme puheet ja lauluesitykset sekä katsoimme, kun yhdeksäs luokkalaisille jaettiin päättötodistukset. Saimme tietysti itse todistukset. Olen omaani tyytyväinen. Lukuaineiden keskiarvo on 9.2.

Tänään kävin ratsastamassa ja puhuin opettajani kanssa ensi syksyn hevosista. Jännittää mitä syksy ja kahdeksas luokka tuo tullessaan, mutta nautitaan nyt kesästä. ;)

Hyvää kesää kaikille!!
 



























keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Miksi blogi eikä vlogi?

                                                         Moi!

Näin ensimmäisenä postauksena ajattelin, että voisin miettiä, miksi valitsin blogin enkä vlogin. Jouduin itseasiassa miettimään vastausta pidemmänkin aikaa. Tulin siihen tulokseen, että blogi on omalla tavallaan helpompi ja vaivattomampi. Ei tarvitse editoida videoita, odottaa niiden latautumista youtubeen, yms. Ehkä sitten joskus, ei tiedä.

Blogini tulee sisältämään vähän kaikkea, laidasta laitaan. Perheestäni en halua puhua, mutta kavereita tulee todennäköisesti näkymään. Onnekkaana tyttönä, minulla on maailman parhaat ihmiset ympärilläni.

Vähän lyhyempi teksti eikä kuviakaan ole, mutta panostetaan sitten ensi kerralla.